Copyright©1996-2006 Kirsti Lummelampi SKKY

Englanninkääpiöterrieri = toymanchesterinterrieri?

Yleisen käsityksen mukaan englanninkääpiöterrieri (ETT) on pienennetty kopio manchesterinterrieristä ja pohjoisamerikkalainen toy manchesterinterrieri (TMT) on sama rotu kuin englanninkääpiöterrieri.

Tämä ei pidä täysin paikkaansa: vaikka molempien taustalla on Englannin teollisuuskaupunkien liepeillä aikoinaan vaikuttanut  black and tan terrier, manchesterinterrierit ja englanninkääpiöterrierit ovat rotutyypiltään omia itsenäisiä ja erilaisia rotujaan. Ja vaikka USA hyväksyy ETT:t rekisteröitäviksi manchesterinterriereinä ja Englannin koirarekisteriin on hyväksytty  joitakin USA:ssa kasvatettuja toy manchesterinterriereitä ETT:nä, niin kasvattajien kuin tuomareidenkin on hyvä pitää mielessä näiden rotujen erot, jottei ETT:n rotutyyppiä kadoteta. 


Kotimaassaan Englannissa pienikokoinen black and tan-rottakoirista kehitetty englanninkääpiöterrieri tuli suosituksi jo 1800-luvulla, mutta rotua uhkasi sukupuutto, kun yhä pienempikokoisten ja jopa vain kilon painoisten koirien yleistyessä seurauksena oli terveys- ja lisääntymisongelmia. 1900-luvulle tultaessa alettiin suosia hieman kookkaampia koiria ja rotu saatiin elvytettyä.  Rodun ensimmäinen oma rotujärjestö, Miniature Black and Tan-klubi, perustettiin muutaman rodulle omistautuneen kasvattajan toimesta vuonna 1938. Tänä päivänä klubi tunnetaan English Toy (Black and Tan) Terrier  Clubin nimellä.

Englannissa ETT kuuluu ns. uhanalaisten rotujen listalle, vaikkakin sen rekisteröinnit ovat olleet noususuunnassa viimeisten 10 vuoden aikana. Kun vuonna 1996 rekisteröitiin 61 koiraa, vuonna 2005 rekisteröinnit olivat jo kohonneet 103 koiraan. Rotu on myös saavuttanut suurempaa julkisuutta ryhmäsijoitusten ja jopa ryhmävoittojen myötä.

Osaselityksenä rodun viime vuosien kehitykseen ovat olleet ulkomaiset tuonnit, jotka ovat tuoneet oman panoksensa Englannin suhteellisen suppeaan koirakantaan. Englantiin on tuotu koiria Australiasta ja USA:sta. Viimemainittujen kohdalla ovat kysymyksessä olleet pentujen sijasta USA:ssa jo valionarvon saavuttaneet toy manchesterinterrierit, joiden laadusta (ja koosta) on jo ollut näyttöä ja joita osaavat kasvattajat ovat käyttäneet harkiten tuomaan uutta verta englantilaisiin linjoihin samalla, kun alkuperäinen ETT:n rotutyyppi on säilytetty.

Rekisteröinnit ja rotumääritelmät

Pohjoisamerikkalaisten toy manchesterinterriereiden hyväksyminen automaattisesti ETT:nä Euroopassa ei ole ongelmatonta, sillä kaikissa FCI-maissa käytetään luonnollisesti rodun alkuperämaan eli Englannin rotumääritelmää.  Ongelmana on, että niin USA:ssa kuin Kanadassakin toy manchesterinterrierit on rekisteröity vuodesta 1959 lähtien yhtenä rotuna normaalikokoisten manchesterinterriereiden kanssa, ja rotu erotetaan kahteen variaatioon vain näyttelyissä, joissa normaalikokoiset kilpailevat terrieriryhmässä ja toyt kääpiökoiraryhmässä. Näin pohjoisamerikkalaisten koirien taustasta voi löytyä normaalikokoisia manchesterinterriereitä, ja risteytysmahdollisuus  - ja toy-kokoisen koiran siirtäminen normaalikokoisiin - on edelleenkin olemassa.

Kun TMT ja manchesterinterrieri rekisteröidään samana rotuna, niillä on myös yhteinen manchesterinterrierin rotumääritelmä, jossa variaatiot erotetaan vain koon ja korvien asennon perusteella. Siinä missä normaalikokoisella manchesterinterrierillä voi olla pystyt, riippuvat tai typistetyt korvat, kääpiökokoisella koiralla on oltava pystyt korvat, ja typistetyt korvat ovat hylkäävä virhe.

ETT:n ja TMT:n koko

Silmiinpistävin ero englantilaisen ETT:n ja pohjoisamerikkalaisen TMT:n rotumääritelmien välillä on koko. Englantilainen rotumääritelmä mainitsee ihannesäkäkorkeuden (25-30 cm), mutta tärkein mitta on ihannepaino, 2,7-3,6 kg, kun taas TMT:n painorajat ovat 3,1 - 5,4 kg.  Lähes kahden kilon painoero näin pienessä koirassa on huomattava ja selittää osaltaan ETT:n ja TMT:n välisiä eroja: siinä missä englantilaiset koirat ovat siroluustoisia ja hienostuneita, amerikkalaiset ovat usein raskaampitekoisia  ja voimakasrunkoisempia koiria. Muita eroja selittää rotumääritelmä, joka TMT:n osalta edellyttää rodun olevan pienennetty kopio manchesterinterrieristä.

Rodun englantilaiset kasvattajat korostavat, että ETT:n rotumääritelmän koko on vain suuntaa-antava: rodussa on aina ollut tuntuvia kokoeroja, jotka ovat virheitä muiden virheiden joukossa ja arvosteltava sellaisina. Säkäkorkeuden sijasta koiran paino on tärkeämpi mittari, ja vielä tärkeämpää on, että koosta riippumatta koira säilyttää elegantin ja siron rakenteensa. Manchesterinterrieri puolestaan on jo ulkonäöltään enemmän työkoira, jolla on voimakkaampi pää, voimakkaampi luusto ja tilavampi, leveämpi runko.

Pää ja ilme

ETT:n kallo on litteä, ja sen kuono-osa on kiilamainen sekä sivulta että päältäpäin katsottuna - siinä määrin, että rodun kuonon profiili antaa yläpurentaisen vaikutelman. Kuonon on kuitenkin oltava vahva kuten rottakoiralle kuuluukin. Englantilaiset asiantuntijat pitävät pään mittasuhteita oikeina silloin, kun kuono ja kallo ovat suunnilleen yhtä pitkät. Kalloa pitempää kuonoa pidetään pahana virheenä. Amerikkalaisessa TMT:n (ja manchesterinterrierin) rotumääritelmässä kuvataan pää pitkäksi ja kapeaksi, ja monilla koirilla onkin englantilaiseen tyyppiin vieras pää.

ETT:n rotumääritelmä edellyttää loivaa otsapengertä, kun taas manchesterinterrierin rotumääritelmässä otsapengertä ei mainita lainkaan ja koirilla onkin usein huomattavasti vähemmän otsapengertä kuin englantilaisilla serkuillaan. ETT:n silmät ovat väriltään tummanruskeasta mustaan ja ilme on pehmeämpi kuin manchesterinterrierillä, jolla on pienemmät silmät.

Korvat

Rotuun vihkiytymättömät mainitsevat useimmiten koon lisäksi korvat suurimpana ETT:n ja manchesterinterrierin erottavana tekijänä. ETT:llä tulee olla pystyt, kynttilänliekin malliset korvat, joiden asento on oikea, jos kellon viisarit osoittavat viittä vaille yhtä. Kymmentä vaille kaksi on virhe, ja niin ovat liian suorassa pystyssä olevat korvat. Rotumääritelmän mukaan korva ovat oikeankokoinen, jos se ei ei ylety silmään saakka, kun se taivutetaan eteenpäin. Jotkut rodun kasvattajat tosin huomauttavat, että oikeat kynttilänliekin muotoiset korvat ovat käymässä harvinaisiksi, ja yleensä suuremmat korvat ovat paremman muotoiset kuin pienet korvat.

Aikanaan ETT:lle sallittiin myös puolipystyt korvat, mutta nykyisen rotumääritelmän mukaan korvien on oltava pystyssä yhdeksän kuukauden ikään mennessä.  Jos korvat eivät ole pystyssä, koiraa ei saa palkita erinomaisena yksilönä (vaikka meilläkin on huonokorvaisia koiria tullut valioksi)! Korvien sisäpinnan tulee olla suoraan eteenpäin, ja sivulle harottavat korvat pilaavat pään yleisvaikutelman.

Sekä USA:n että Kanadan rotumääritelmä sallivat manchesterinterrierille riippuvat, pystyt tai typistetyt korvat. TMT:n korvien on oltava pystyt. Rotumääritelmä ei määrittele, minkä malliset tai kokoiset korvat ovat, ja usein näkeekin joko liian pieniä tai suuria, kapeaan pitkään päähän korkealle kiinnittyneitä ja kapeita pystyssä kannettuja korvia.

Ääriviivat

ETT:n ja TMT:n rotumääritelmien kuvaukset rodun ylä- ja alalinjasta sekä rungon muodosta kuvaavat linjoiltaan erilaista koiraa. ETT:n rotumääritelmä edellyttää kauniisti kaartuvaa ja hyvin sulavasti viistoihin lapoihin liittyvää kaulaa, minkä jälkeen selkälinja laskeutuu hyvin loivasti kaartuneena takaosaan saakka. ETT:lle syntyy rodunomaiset linjat silloin, kun selkälinja kaartuu lievästi oieten liikkeessä ja seisoessa alalinja alaleuasta ja kaulasta rintakehästä kupeisiin muodostaa S:n muotoisen linjan. Manchesterinterrierillä on täyteläisempi, työkoiralle paremmin sopiva runko, ja sen rotumääritelmässä ylälinjan kaari on erilainen kuin ETT:llä, eli se on suora lapojen takaa ja kaartuu vasta lanteen kohdalla. On muistettava, että jos ETT:n maalaa vihreäksi, sen silhuetti ei saa muistuttaa sen enempää kääpiöpinserin kuin italianvinttikoirankaan silhuettia!

Sen enempää ETT:n kuin manchesterinterrierinkään rotumääritelmissä ei mainita, että koiralla ei ole karvapeitteessään pohjavillaa, vaan se muodostuu päällyskarvasta. Rotumääritelmät vaativat tiheää, kunnollista karvapeitettä, ja ihanne on plyyshimäinen karva. Rodun kasvattajat kertovat ETT:n vaihtavan karvaansa yleensä talvella, jolloin miltei kaljut alueet reisien takaosissa, kaulassa ja korvissa ovat  yleisiä. Myös ohutkorvaisilla koirilla kerrotaan olevan ohut karvapeite korvissa. Arvostelussa puutteellinen karvapeite ja karvattomuus on huomioitava samalla tavalla virheenä kuin esim. suuri koko.

Kaikki rotumääritelmät mainitsevat liian korkealla, selkälinjan yläpuolella kannetun hännän (jonka tulisi olla mehiläisen piikin muotoinen!) ei-toivottavana. Samoin niissä mainitaan (joskin eri sanoin), että koiran takaraajojen käpälät ovat kissankäpälät, mutta etukäpälien erikoispiirteenä ovat muita pitemmät keskimmäiset varpaat.

Värit ja merkit

Kaikissa rotumääritelmissä kuvataan värit hyvinkin yksityiskohtaisesti. Mustan värin tulee olla syvän musta, minkä edellytyksenä on yleensä hyvä, tiheä karvapeite, sillä harva karva saa mustan värin näyttämään harmahtavalta. ETT:n rotumääritelmä kuvaa tan-väriä täyteläiseksi kastanjanruskeaksi, kun taas englantilainen ja amerikkalainen manchesterinterrierin rotumääritelmä kuvaavat värimerkkejä täyteläisen mahonginvärisiksi. Käytännössä erolla ei ole merkitystä, sillä tan-merkkien väri vaihtelee vaaleammasta syvempään kastanjanväriin.

Englantilaisten mukaan vaaleampimerkkisillä koirilla on yleensä selvärajaisemmat merkit kuin syvempivärisillä.  Joillakin koirilla puuttuu ranteista rotumääritelmän vaatima musta merkki (peukalonjälki), mitä pidetään vakavana puutteena. Toki Englannissakin on tällainen "värivirheellinen" koira tullut valioksi, mutta vasta pitkän uurastuksen jälkeen. Yhtä paha virhe on tan-värin leviäminen reiden ulkopinnalle, ns. breeching.

Väri ja värimerkit ovat olennainen osa ETT:n rotutyyppiä. Niin on rodunomainen olemuskin, eli rotutyyppi, ja niin rodun kasvattajien kuin tuomareidenkin kannattaa pitää mielessä, ettei ETT ole kääpiökoossa oleva manchesterinterrieri.